21.1.2009

Kiinteytyskuuri 2009

Varasimme kaukomatkan kevätlomaksi, koska kohteessamme meriveden lämpötila on hitusen alle +30 ja päivälämpötila yli +30 astetta niin se tarkoittaa asun osalta bikineitä, hihattomia mekkoja ja minishortseja. Mukavaa tällaiselle ryhävalaalle, joita löytyy matkaoppaan mukaan ihan merestäkin eikä pelkästään rannalta.

Tämän kertaisen lihomiseni syy löytyy viime keväänä aloittamastani tupakkalakosta (elämäni viimeisestä), jonka seurauksena lihoin 10–15 kg. En ole edes uskaltanut käydä puntarilla, joka ei muutenkaan onneksi toimi pattereiden loppumisen vuoksi, mutta armoton peili kertoo totuuden vaikka kuinka yrittäisi sen edessä siristellä silmiä.

Lihomiseni näkyy myös vaatteistani: vartaloa nuolevat paidat, 30-tuuman farkut ja vyötäröpituiset takit on heitetty kaapin taaimpaan ja pimeimpään nurkkaan. Jos en halua uusia koko vaatekaappiani (olen joutunut jo ostamaan mm. uudet farkut ja juhlamekon) ja pukeutua lomallani muumuu-kaapuun niin on pakko tehdä jotain eli minun on aloitettava kiinteytyskuuri.

Tästä lähtien ruokaohjeet muuttuvat kevyemmiksi eli ei enää kermaa, voita ja sokeria. Vaikka en reseptissä mainitsekaan niin pyrin paistamaan kaikki ruokalajit vain yhdessä teelusikallisessa rypsiöljyä. Koska perheessämme on kasvavia lapsia niin ruoat ovat myös ravitsevia (lue täyttäviä) eli neuroottisen terveitä ja kalorittomia ruokaohjeita et löydä täältä vaan kevyttä perusruokaa.

Ruoan lisäkkeenä on usein riisiä, pastaa tai perunaa, joita syön tehokiinteyskuurilla vain rajoitetun määrän. Mittaan yleensä sopivan määrän pienellä kahvikupilla, jonka täytän esim. kypsällä riisillä ja kippaan lautaselle. Leipää syön vain välipaloilla tai keiton seurana. Kasviksia syön rajoituksetta ja yritän syödä niitä vähintään puoli kiloa päivässä.

Uudeksi kategoriaksi lisään kevyet ruuat, johon merkitsen kiinteyskuurilla valmistamani ruoat. Ensimmäiset kevytruoat ovat haudutetut porsaankyljykset ja sherryllä maustettu sipulihöystö.

Ei kommentteja: