3.11.2008

Sianlihapaistia ja olut-hunajakastiketta

Pyhäinmiesten päivän kunniaksi valmistin perinteisen ”baijerilaisen sianlihapaistin”, jonka ohje löytyi täkäläisestä ruokalehdestä (Tina Koch&Back –Ideen) ja uunikasvikset ovat omaa sovellusta. Olut-hunajakastikkeessa olut maistui juuri sopivasti; ei liikaa, joten se sopii myös lapsille. Parasta paistissa oli rapeaksi paahtunut siannahka eli kamara (näkyy kuvassa ruskeana), joka seuraavana päivänä lötkistyi eli se kannattaa nauttia heti uunista tulleena. Ateria nautittiin tietenkin tumman oluen (Diebels) kera.



Siankamarapaistia olut-hunajakastikkeen kera


noin 1,5 kg siankamarapaisti (paisti, jossa on mukana kamara eli läski ja nahka)

2 sipulia lohkoina

2 porkkanaa lohkoina

½ l vettä + 1 rkl kasvisliemijauhetta

2 dl tummaa olutta (Diebels) + 3 rkl hunajaa

2 rkl vehnäjauhoja + 1 dl vettä


Ruuduta kamara, (mutta älä liian syvään kuten minä tein, ainoastaan pinnalta noin sentin syvyydeltä). Hiero paistiin suolaa ja pippuria. Laita paisti uunivuokaan sipuleiden ja porkkanoiden kera. Paista 200 asteisessa uunissa ½ tuntia, jonka jälkeen valuta paistin päälle puolet kasvisliemestä. Työnnä paisti takaisin uuniin ja jatka paistamista ½ tuntia, jonka jälkeen kaada paistin päälle loput kasvisliemestä. Laita paisti takaisin uuniin 15 minuutiksi, jonka jälkeen kaada paistin päälle olut-hunajaseos (lämmitä olut mikrossa, niin hunaja liukenee siihen paremmin) ja laita paisti uuniin vielä 15 minuutiksi. Kokonaispaistoaika on noin 1,5 tuntia (riippuen paistin koosta).


Ota paisti uunista ja kaada paistoliemi siivilän läpi kattilaan. Pidä paisti lämpimänä. Saosta liemi vehnäjauho-vesiseoksella ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta kastike pippurilla ja suolalla. Tarjoa paisti esim. hunajalla, öljyllä, timjamilla ja oluella maustettujen uunikasvisten (kokonaisia pieniä perunoita, punasipuleita ja keltasipuleita sekä porkkanan puolikkaita) kera.


Hunajaisia uunivihanneksia


kuorittuja pieniä kokonaisia perunoita

kuorittuja pieniä kokonaisia punasipuleita ja keltasipuleita

kuorittuja porkkanoita

hunajaa, ruokaöljyä, timjamia, suolaa ja tummaa olutta


Laita vihannekset voideltuun uunivuokaan ja mausta ne hunajalla, öljyllä, timjamilla ja suolalla. Laita vihannekset paistin kanssa uuniin noin tunnin ajaksi. Ripottele paistoajan loppupuolella vihannesten päälle olutta.


Unohdin ottaa koko paistista kuvan, jossa olisi näkynyt ruudutettu ja rapeaksi paistunut kamara, mutta tästä youtubessa olevasta videosta näette mm. kuinka paisti ruudutetaan, maustetaan ja paistetaan.

Ei kommentteja: