24.11.2008

Omenainen polentakakku ja omena-sienihöystö

Lisäkkeenä voi olla jotain muutakin kuin perinteistä perunaa, riisiä tai pastaa.



Omenainen polentakakku

3 dl polentasuurimoita

1 l vettä + 1 rkl kasvisliemijauhetta

1 omena kuutioituna

¾ dl sokeria


Sulata (karamellisoi) sokeri kattilassa ja lisää omenakuutiot. Lisää vesi ja kasvisliemijauhe. Kiehauta seos, lisää suurimot ja hauduta kypsäksi (noin 15 minuuttia). Sekoita seosta usein. Levitä polentapuuro leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan, anna jäähtyä ja leikkaa annospaloiksi. Ohje löytyi Deligardin reseptit –keittokirjasta.

Sianniskapihvit marinoin Hoi Sin -kastikkeessa. Aiemmin olen käyttänyt kastiketta marinadin yhtenä ainesosana, mutta sopii se myös sellaisenaan käytettäväksi (antoi todella hyvän värin, mureutti lihan ja makuakin löytyi kiitettävästi). Lihan lisäkkeenä oli polentakkujen lisäksi myös omena-sienihöystöä.

Omena-sienihöystö

1 sipuli silputtuna
250 g tuoreita herkkusieniä viipaleina
1 omena kuutioina
suolaa, mustapippuria ja persiljaa

Kuullota sipulia voi-öljyseoksessa hetken aikaa. Lisää sitten herkkusienet ja jatka kuullottamista kunnes sienet kypsyvät. Lisää lopuksi omeanakuutiot ja mausta höystö suolalla, pippurilla ja persiljalla.

Ei kommentteja: