
Harissa
8 rkl chilirouhetta
5 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl sitruunanmehua
1 tl kuminaa
1 tl suolaa
Laita chilirouhe keraamiseen astiaan. Kaada päälle kuumaa vettä sen verran, että rouhe peittyy Kypsennä mikrossa (400W) kolme minuuttia. Ota rouhe pois mikrosta, lisää tarvittaessa vettä ja jätä muhimaan huoneenlämpöön tunniksi. Lisää chilirouheen joukkoon murskatut valkosipulin kynnet, juustokumina, suola ja sitruunanmehua. Sekoita ja tarjoa erilaisten ruokien kera. Tahna säilyy noin kaksi viikkoa jääkaapissa
Marokkolainen kasviskastike
1 tlk kahviherneitä
2 pientä kesäkurpitsaa viipaleina
2 porkkanaa paloina
2 punasipulia lohkoina
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1 rkl tomaattipyrettä
5 dl kanalientä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
(kanaliemen juurekset soseutettuna kastikkeen saostukseen)
Kuumenna öljyä pannussa ja ruskista siinä kasviksia. Lisää pannulle mausteet ja kuumenna niitä hetken aikaa. Lisää lopuksi kahviherneet, kanaliemi ja tomaattipyre. Hauduta kasviksia 15–20 minuuttia. (Suurusta kastike loppuvaiheessa kasvissoseella). Mausta kastike suolalla ja pippurilla. Jaa vehnäsuurimot lautasille, tee keskelle kuoppa, johon lisäät kasviskastikkeen. Nauti annos harissan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti