12.6.2009

Schwarzwälder Kirschtorte eli Mustanmetsän kirsikkakakku

Teimme esikoisen kanssa yhdessä hänen lempikakkuaan, Schwarzwälder Kirschtorte (Mustanmetsän kirsikkakakku), tarjottavaksi hänen kotisynttäreillään. Koulusynttäreistä ja siellä tarjottavasta mansikkamoussekakusta tulee tekstiä myöhemmin. Täällä nimittäin juhlitaan syntymäpäiviä niin kotona kuin koulussakin tai työpaikalla. Syntymäpäivät ovat erittäin tärkeä juhla: ehkä yksi tärkeimpiä joulun ja karnevaalien lisäksi?

Täytyy myöntää, että aiemmin olen ostanut lähes kaikki syntymäpäiväkakut paikallisesta konditoriosta, koska hinta-laatusuhde on ollut loistava, mutta kaikkia ihania suomalaisia kakkublogeja silmäilessäni on tullut vastustamaton himo yrittää myös itse kakun valmistamisen jaloa taidetta. Tosin tällä kertaa oma osuuteni kakunleivonnassa jäi pelkän pohjan valmistukseen ja valmiin kakun syömiseen, sillä esikoinen vispasi kerman, valmisti kirsikkatäytteen ja koristeli kakun. Eikö tullutkin hieno kakku ja maku oli uskomattoman hyvä!



Tein aiemman kirsikkakakkuohjeeni mukaan melko raskaan suklaakakkupohjan vaikka tähän kakkuun sopisi paremmin joku kevyempi ja rapeampi pähkinöillä maustettu marenkipohja.

Schwarzwälder Kirschtorte

Suklaakakkupohja:
200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
noin 3 dl vehnäjauhoja
noin ½ dl kaakaojauhetta (esim. Sarotti)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään ja lisää vaahtoon. Kaada taikina noin 1,5 l vetoiseen voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista uunin alaosassa 50–60 minuuttia noin 170 asteessa.

Kostutukseen:
6 cl kirschwasser (kirsikkaviinaa)
4 cl juoksevaa hunajaa

Sekoita keskenään ja käytä kakun kostutukseen. Kirschwasser maistuu (minun mielestäni) aivan pontikalle, mutta maku sopii ällistyttävän hyvin suklaan kanssa yhteen. Kirsikkaviina on myös tärkeä osa tämän kakun luonnetta.

Kermatäyte:
7,5 dl kuohukermaa
60 g hienoa sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Säästä 1/3 kermasta kakun koristeluun.

Kirsikkatäyte:
1 prk (400 g) hapankirsikoita omassa mehussaan
40 g sokeria
2 tl kanelia
2 tl perunajauhoja

Kaada hiukan kylmää vettä kahvikuppiin ja sekoita siihen noin 2 tl perunajauhoja. Kaada säilykekirsikoista saatava mehu ( 2-2,5 dl ) kattilaan. Sekoita mehuun sokeri ja kaneli. Kiehauta ja lisää perunajauhovesiseos. Sekoita koko ajan ja anna kiisselin kiehua hetken aikaa.

Valitse säilykekirsikoista 16 kauneinta koristeeksi ja lisää sitten kiisselin joukkoon loput säilykekirsikat (noin 200 g). Anna kiisselin jäähtyä.

Koristeluun:
50 g suklaarouhetta (tummaa)
kuohukermaa (ks. kermatäyte)
16 kirsikkaa (ks. kirsikkatäyte)

Kakun kokoaminen

Jaa pohja kahteen yhtä suureen osaan. Kostuta pohjat kirschwasser-hunajaseoksella. Laita pohjan päälle kerros kermavaahtoa ja pursota kermasta ao. kuvan mukaisia renkaita (4 kpl). Asettele kermarenkaiden väliin kirsikat ja laita kansi päälle. Monimutkaisen täytteen asettelun tarkoituksena on se, että kakkupalaa leikattaessa kirsikat pysyvät kauniisti omana punaisena raitanaan ja kermavaahto vastaavasti valkoisena.

Päällystä koko kakku lastan avulla kermavaahdolla. Koristele koko kakku suklaarouheella. Laita päällistä vähemmän suklaarouhetta kakun reunoille, sillä myös valkoisen kerman tulisi erottua selvästi kakun pinnalta. Miksikö? Lue Wikipediasta, niin tiedät enemmän ja luulet vähemmän. =P Pursota lopuksi kakun päälle isoreikäisellä tähtipursottimella yo. kuvan mukaisia ruusukkeita. Laita jokaisen ruusukkeen päälle kirsikka.



Huom! Kermavaahto ei pysynyt kuosissaan tässä kakussa, koska unohdin ostaa kermankovettajaa (Sahnefest). Täällä ei nimittäin myydä yhtä rasvaista kermaa kuin koti-Suomen vispikerma vaan kotikokki joutuu selviytymään tavallisella kuohukermalla (ja kermankovettajalla).

Älä koskaan käytä, ainakaan tässä kakussa, niitä kammottavan punaisia ja ällöttävän makuisia coktailkirsikoita. Ethän? Bitte?

Ei kommentteja: