Palatakseni tämän vuoden juhlaan, niin vietimme se lähipuistossa mölkkyä pelaten. Mukana oli kylmien juomien lisäksi myös mozzarella- ja sipulipitsaa, tomaatti-mozzarellasalaattia ja hölskytyskurkkuja. Ostimme myös huoltoasemalta kertakäyttögrillin, jolla paistoimme bratwurstia, joka oli tällä kertaa itävaltalaista, sekä valmiiksi marinoituja possuvartaita ja – pihvejä. Suomeen verrattuna valmiiksi marinoituja lihatuotteita löytyy täältä vain kesäisin ja ne on lähinnä grillituotteita.
Lopulta puistossa viettämämme aika kutistui puoleen tuntiin, sillä taivas repesi täysin ja kasteli muutenkin epämääräisesti savuttavan ja kytevän grillimme. Pakkasimme vielä raa’at possuvartaan kassiin, juoksimme kotiin ja paistoin lihat pannulla kotikeittiössä; ja mölkkykin vaihtui sisällä pelattaviin lautapeleihin.
Kuvassa on tomaatti-sipulipitsa ennen uuniin laittoa.Rankkasateen takia pieleenmenneen juhannuspiknikin parhaat ruoat olivat itävaltalainen makkaramix, jossa oli mm. pekoniin käärittyä makkaraa ja juustolla maustettua makkaraa sekä valmistamani tomaatti-sipulipitsa. Ruokalehdessä (Lust auf Genuss) ohjeen nimenä oli tomaattipissaladiere, mutta ristin sen uudelleen tomaatti-sipulipitsaksi, sillä taikinaa en tehnyt ap. ohjeen mukaan vaan käytin ”pissaladiereen” tavallista pitsataikinaa, jonka ohje löytyy aiemmasta vappupostauksestani. Enkä myöskään käyttänyt sardilleja.
Tomaatti-sipulipitsa
2 isoa keltasipuli puolirenkaina
4 punasipulia puolirenkaina
2 valkosipulinkynttä ohuina viipaleina
nippu tuoretta timjamia
10 kirsikkatomaattia halkaistuna
vihreitä kivettömiä oliiveja
suolaa ja pippuria
Kuullota sipulirenkaita hitaasti paistinpannulla oliiviöljyssä. Älä ruskista . Lisää valkosipuliviipaleet sekä timjami ja jatka kuullottamista kunnes sipulit ovat täysin pehmeitä.
Painele ¼ osa pitsataikinasta voideltuun pitsavuokaan (loput taikinasta käytin kannelliseen mozzarellapitsaan). Levitä täyte tasaisesti pitsapohjan päälle. Asettele täytteen päälle halkaistut kirsikkatomaatit ja kokonaiset oliivit. Ripottele päälle pippuria ja suolaa. Paista pitsaa 200 asteissa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti