16.6.2009

Japanipäivä

Viime lauantaina kävimme joka vuosi järjestettävillä japanipäivillä (Japantag). Tarjolla oli laaja kirjo japanilaista kulttuuria aina mieskuorosta paperin taitteluun. Tapahtuma on interaktiivinen, ja paikanpäällä voi kokeilla joko maksusta tai maksutta mm. kimonon pukemista, origamia, köyden punomista, japanilaisia pulmatehtäviä jne.


Kuvassa: kimonoa sai kokeilla ylleen viidellä eurolla

Ruoan lisäksi myytävänä on japanilaisia tuotteita, jotka suurimalta osin oli suunnattu mangnan harrastajille, sillä tapahtuma veti kokoon alan harrastajia koko Euroopasta. Uskomattoman hienoja pukuja nuoret ovatkin saaneet aikaan. Miksei minun nuoruudessani ollut tälläistä?


Kuvassa: upeisiin rooliasuihin pukeutuneita nuoria

Petyimme hieman tapahtuman ruoka- ja tuotetarjontaan sillä tarjolla oli vain entuudestaan tuttuja tuotteita, jotka oli kaikenhuipuksi ylihinnoiteltu. Löysimme herkkujen osalta vain kolme uutta tuttavuutta, jotka olivat seuraavat:

Japanilainen Kirin -hanaolut, joka oli vetistä ja mautonta. Sake oli sen sijaan hyvää kunhan se ensin lämpeni tarpeeksi kädessä (tarjoiltiin kylmänä). Kuvassa on myös hauska japanilainen limupullo, jonka avaaminen tuotti hienoisia vaikeuksia kaikille pullon ostaneille. Pullon suulla oli lasinen pallo, jonka painaminen alas limun joukkoon oli taitoa vaativa operaatio. Ratkaisu ei ollut teknisesti mitenkään kätevä, mutta paljastaa ehkä omalta osaltaan miksi japanilaiset pysyvät niin hoikkina. =P



Edamame eli tuoreita keitettyjä soijapapuja, jotka söin ensin sitkaine karvasine kuorineen (en suosittele) kunnes älysin syödä karvasista paloista pelkät pavut. Kuvassa on soijapapujen lisäksi sushia ja paistettuja nuudeleita.



Jälkiruoaksi ostimme myyjän kehumaa macchalla ja azukipavuilla maustettua japanilaista höyrypullaa, josta ostimme myös suolaisen version. Se oli täytetty lihamuhennoksella ja muistutti omalla tavallaan suomalaista uppopaistettua lihapiirakkaa.



Ylemmässä kuvassa makea ja alakuvassa suolainen höyrypulla.



Ilta huipentui japanilaiseen ilotulitukseen, jota kävimme ihailemassa lähipuistossa.

Ei kommentteja: