Kyssäkaali kuuluu kaalien monenkirjavaan joukkoon, josta löytyy monta oudonnäköistä kasvia kuten tietoliikennesatelliittia muistuttava kyssäkaali. Näin suomalaisena kyssäkaali on jäänyt muita kaaleja vieraammaksi kasviksi koska kaupan hevi-osastolta sitä ei löytänyt kuin syksyllä sadonkorjuuaikaan ja ei edes välttämättä silloinkaan. Täällä sitä on sentään tarjolla ympäri vuoden edulliseen hintaan.
Kyssäkaalista syödään maanpäälle kehittyvä vaaleanvihreä tai violetti varsimukula, jonka melkein nahkamainen kuori lähtee helposti vetämällä mukulasta kunhan lohkot sen ensin neljään osaan. Malto on aina vaaleaa. Maultaan kyssäkaali muistuttaa serkkuaan valkokaalta, mutta on tätä huomattavasti miedompaa. Kaalin lehdet, jotka kasvavat suoraan mukulasta, ovat myös syötäviä, ja ne voidaan silputa sellaisenaan esim. salaattiin. Kyssäkaalta voi syödä mm. raakaraasteena lantun tapaan tai keittää lohkoina liharuoan lisukkeeksi. Se sopii erittäin hyvin keittoihin, muhennoksiin ja gratiineihin.
Tällä kertaa kokeilin saksalaista ohjetta, jossa kyssäkaali, peruna ja kinkku muodostavat yhdessä uskomattoman miedon ja hyvänmakuisen paistoksen. Suosittelen.
Kyssäkaali-kinkku-perunapaistos
1 kg perunoita ohuina siivuina
2 kyssäkaalta ohuina siivuina
200 g keitto- tai savukinkkua
50 g goudaa raasteena
Kastike:
4 dl vettä + 1 tl kasvisliemijauhetta
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
50 g goudaa raasteena
muskottipähkinää, suolaa ja pippuria
Leikkaa perunat ja kyssäkaalit siivuiksi monitoimikoneella. Keitä perunasiivuja noin 10 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Kypsennä samalla tavalla kyssäkaalisiivut erillisessä kattilassa. Valuta siivut. Leikkaa kinkkuviipaleet kahtia.
Valmista valkokastike. Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja kypsennä hetken aikaa. Sekoita vesi ja kasvisliemijauhe jauhoihin vispilällä. Kiehauta seos ja keitä noin 5 minuuttia kunnes kastike sakenee. Lisää kastikkeeseen raastettu juusto ja mausta muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla.
Lähde: Kotimaiset kasvikset ry.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti