Tänään vietetään Pyhän Patrikin päivää, joka tarjosi hyvän syyn kokeilla irlantilaista soodaleipää (Irish soda bread). Leipä on jostain syystä todella suosittua muidenkin kuin irlantilaisten mielestä vaikka se minun mielestäni muistuttaa enemmän jättikokoista teeleipää kuin tavallista ruokaleipää. Soodaleivässä on silti mukavan hapan aromi, joka korostaa kivasti leivän kanssa nautittavan hillon makeutta. Soodaleivän ohje löytyi BBC:n ruokasivulta.
Irlanti tunnetaan soodaleivän lisäksi myös maukkaista perunaruoista, lihapadoista, oluesta ja tietenkin viskistä. Yllättäen Irlannin ruokakulttuuriin kuuluu myös merilevä (dillisk), jota nautitaan savustettuna pubeissa perunalastujen sijaan (aivan kuten norjalaiset nauttivat kuivattua turskaa). Tältä irlantilaiselta merilevää myyvän yhtiön sivustolta löytyy niin japanilaisia kuin irlantilaisia merileväreseptejä aina keitoista jälkiruokiin.
Irlantilainen soodaleipä (Irish soda bread)
250 g vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
2 tl ruskeaa sokeria
2,25 dl maustamatonta jogurttia (tai piimää)
Sekoita ensin kuivat aineet kulhossa ja lisää sitten neste. Sekoita taikinaa kevyesti noin puolen minuutin ajan tai kunnes se on pehmeää. Muodostuvan taikinan pitäisi olla kiinteää ja pehmeää, ei tahmeaa, joten lisää tarvittaessa jauhoja.
Muodosta taikinasta mahdollisimman korkea pallo ja leikkaa sen pinnalle terävällä veitsellä syvä risti. Laita leipä öljytylle leivinpaperille. Paista leipää ensin 230 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Laske sen jälkeen uunin lämpötila 200 asteeseen ja jatka leivän paistamista 15–20 minuuttia. Leipä on kypsää kun se kuulostaa ontolta.
Jäähdytä leipää 15 minuuttia ennen kuin leikkaat sen paksuiksi viipaleiksi ja tarjoat sen voin tai hillojen kera. Leipä on parhaimmillaan samana päivänä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti