22.9.2008

Yksi kurpitsa – kolme ruokalajia –Vanhanajan kurpitsapiirakka

Näin syksyn tullen lähimarkettiin oli ilmaantunut erilaisia kurpitsalajikkeita (mm. hokkaido, butter nut ja totta kai perinteistä halloween –kurpitsaa). Tällä kertaa kaupasta raahattiin mukaan jälkimmäinen kurpitsa, koska poika halusi kokeilla lyhdyn tekoa. Selaillessani erilaisia kurpitsaohjeita netistä huomasin, että parhaillaan ruokablogaajien keskuudessa on käynnissä syyskuun ruokahaaste, jonka aiheena on tietenkin kurpitsa. Blogaajat olivatkin kehittäneet kurpitsasta jännittäviä ohjeita, joita luultavasti kokeilen ensi kerralla omassa keittiössäni. Tällä kertaa päädyin valmistamaan omasta kurpitsastani kurpitsapiirakkaa ja feikkilanttulaatikkoa, jonka ohje tulee blogiini huomenna.



Tein kurpitsapiiraani netistä löytämälläni suomalaisella kirjastotädin reseptillä (suluissa on omat muunnokset ohjeeseen), koska sunnuntaisin minulla ei ole puhtia edes laittaa kunnon vaatteita päälle saati sitten muuntaa amerikkalaisten kuppeja järkeviksi mittayksiköiksi. Pohjaksi tein tavallisen murotaikinapohjan, johon lisäsin makua antamaan 1 tl hienoksi jauhettua kardemummaa.



Vanhanajan kurpitsapiirakka


Pohja:

100 g margariinia

¾ dl sokeria

1 muna

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl hienoksi jauhettua kardemummaa


Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma. Painele taikina voidellun ja korppujauhotun matalan piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita piirakkapohja jääkaappiin siksi aikaa kunnes valmistat täytteen.


Täyte:
3 munaa (seuraavalla kerralla voisi jättää yhden munan pois)
1,5 dl vaaleanruskeaa sokeria (1,3 dl hienoa sokeria ja kunnon loraus siirappia)
1,7 dl maitoa (1 dl maitoa ja 0,7 dl ruokakermaa)
3,4 dl keitettyä, valutettua, soseutettua kurpitsaa
1/4 teelusikallinen suolaa
1/4 tl inkivääriä (1 tl )
ripaus muskottia (1/4 tl )

ripaus neilikkaa (1/4 tl)
1 ruokalusikallinen kuumaa vettä (lisäsin mausteet suoraan munavaahtoon)


Keitä kurpitsamössöä noin tunnin ajan ja soseuta se sauvasekoittimella soseeksi. Vatkaa munat vaahdoksi, lisää mausteet, sokeri, maito ja kurpitsa. Kaada täyte piirakkapohjan päälle ja paista 230 asteessa noin 15 minuuttia vähennä uunilämpöä 175 asteeseen ja paista noin 45 minuuttia tai kunnes täyte hyytyy.


Jäähdytä piirakka hyvin ennen leikkaamista ja tarjoa se amerikkalaiseen tapaan kermavaahdon kera. Mielestäni piirakka on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.


Piirakka oli ihanan mausteisen makuista ja uunista tulvivasta tuoksusta tuli aivan joulu mieleen. Jouluisiin tunnelmiin vaikutti myös osaltaan kurpitsalaatikko, jonka tein täsmälleen lanttulaatikon ohjeella, mutta siitä lisää huomenna.

Ei kommentteja: