Täältä Keski-Euroopan kalallisesta takapajulasta ei saa jokaisen suomalaisen huippukokin (ja perheenäidin) arvostamia kaloja kuten silakkaa, maivaa, ahventa ja siikaa (vain muutamia mainitakseni), joten on tyydyttävä siihen mitä on tarjolla. Tällä kertaa poimin kalatiskiltä tuoretta makrillia, jota googlaamisen perusteella saa myös kotimaasta muunakin kuin pippurimakrillifileenä, joka on muuten mieheni suurinta herkkua (minun ei niinkään).
Makrilli on todella kaunis sinisen hopeanhohtoinen kala, joka säilyttää kauniin värityksensä myös kypsänä. Kalassa ei muuten ollut suomuja laisinkaan (ainakaan sellaisia ahvenessa tavattavia jotka takertuvat ympäri keittiötä) eikä myöskään liiemmin ruotoja. Makukin oli hyvä.

Makrillia kasvispedillä
2 kokonaista makrillia (noin 800 g)
10 perunaa ohuina viipaleina
3 sipulia viipaleina
3 dl kalalientä makrillin päistä ja ruodoista
3 laakerinlehteä murskattuna
4 rkl kuivattua persiljaa
1 tl kuivattua tilliä
suolaa ja mustapippuria
Fileoi makrillit. Keitä ruodoista ja päistä kalaliemi. Mausta fileet sitruunanmehulla, persiljalla, suolalla ja pippurilla. Voitele uunivuoka ja sekoita siinä sekaisin mausteet (laakerilehti, persilja, tilli, suola ja pippuri) sekä perunat ja sipulit. Laita vuoka noin 250 asteiseen uuniin 15 minuutiksi. Ota vuoka uunista ja lisää makrillifileet perunoiden päälle. Kaada päälle kalaliemi ja kypsennä vuokaa uunissa vielä noin 15 minuuttia.
Mahtavan makuinen kalaruoka, jota voisin aivan hyvin tehdä toistekin. Seuraavalla keralla jätän pois murskatut laakerinlehdet juureksista, koska myös kalaliemessä oli laakerinlehteä mausteena ja kuivattu lehti ei ehdi pehmenemään noin lyhyessä ajassa vaan jää ikävästi hampaan väliin.
Alkuperäinen ohje löytyy Otavan suuresta keittokirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti