Tein mieheni syntymäpäiväksi herkullisen daim-kermatoffee-hyydykekakun, jossa on suklaapohja, ja ihanan pehmeän ilmava kermatoffeen sekä daimin makuinen täyte. En ole aiemmin käyttänyt makeisia leivontaan (suklaa ei ole karkkia), vaikka suomalaisissa leivontablogeissa niitä käytetäänkin todella paljon. Makeisten käyttö yllätti minut positiivisesti, sillä niiden avulla täytteeseen saa helposti uudenlaista makua verrattuna perinteisiin täytteisiin ja kakuntekijäkin voi loistaa (tässä tapauksessa olemattomilla) taidoillaan, kun kakun maku tulee pääasiassa karkkipussin pohjalta.
Daim-kermatoffee-kakku
Pohja:
200 g maitosuklaata
60 g mantelilastuja
40 g cornflakes eli maissihiutaleita
Paahda mantelilastut kuivalla pannulla. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita sulaneeseen suklaaseen mantelilastut ja maissihiutaleet. Levitä suklaamassa irtokakkuvuoan (d=26 cm) pohjalle. Vuoraa pohja ennen levitystä leivinpaperilla. Jäähdytä pohjaa jääkaapissa vähintään puoli tuntia.
Kermatoffeetäyte:
150 g kermatoffeekarkkeja (esim. Werther’s original)
2 dl maitoa
3 liivatelehteä
2,5 dl vispikerma
Lämmitä maito kattilassa. Liuota kermatoffeet maitoon koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet. Jäähdytä toffee-maitoseosta jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se jäähtyneeseen toffee-maitoseokseen.
Daimtäyte:
125 g daim-karkkia paloina
2 dl maitoa
3 liivatelehteä
2,5 dl vispikermaa
Lämmitä maito kattilassa. Liuota daim-palaset maitoon koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kylmässä vedessä liotetut liivatelehdet. Jäähdytä daim-maitoseosta jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se jäähtyneeseen daim-maitoseokseen.
Koristeet:
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
kaakaojauhetta
suklaapapuja
Kakun kokoaminen
Levitä kermatoffeetäyte pohjan päälle ja anna täytteen hyytyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia tai kunnes täyte on ainakin osittain hyytynyt.
Levitä daimtäyte varovasti osittain hyytyneen kermatoffeetäytteen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin kaksi tuntia.
Huomioita:
-Kakku kannattaisi koota halkaisijaltaan pienempään kakkuvuokaan, jotta kakku saisi enemmän korkeutta.
-Käytetty liivatelehtimäärä hyydytti kyllä täytekerrokset, mutta ne jäivät silti ehkä liian hyllyviksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti