22.12.2009

Suklaaneliöt

Suklaa-/mokkaneliöt kuuluvat mieheni suvun jouluperinteisiin, vaikka kyseessä perheessämme on ns. ”perinneruoka” niin olen vaihdellut reseptiä vuosittain, koska en ole vielä löytänyt sitä täydellistä ohjetta.

Tänä vuonna päätin kokeilla Kinuskikissan mokkaneliöitä, tosin toteutin ohjeesta vain pohjan, sillä tomusokerin puuttuessa vaihdoin kuorrutteeksi suklaan joten nimikin vaihtui suklaaneliöiksi.

Suklaaneliöt
(uunipellillinen)

Pohja:
200 g margariinia
1 ½ dl sokeria
3 munaa
1 ½ dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
150 g tummaa suklaata
75 g margariinia

Koristeeksi:
jouluisia nonparelleja

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Paista torttua 200 asteisessa uunissa keskitasolla 10–15 minuuttia.

Sulata kuorrutusta varten suklaa mikrossa. Lisää loppuvaiheessa margariini sulamaan samaan astiaan suklaan kanssa. Sekoita massa tasaiseksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle.

Koristele pinta jouluisilla nonparelleilla.

Ei kommentteja: