
Punajuuriruukun ohje on HS:n ruokasivulta. Jouduin muokkaamaan ohjetta jonkin verran sillä punajuuria oli alkuperäistä ohjetta vähemmän joten lisäsin riisin määrää. Ruukku oli ihanan muhevaa ja kermaista. Oikein hyvää.
Porsaan ulkofileeseen ei löydy kummempaa ohjetta kunhan ruskistin fileen pannulla, maustoin ja työnsin uuniin kypsymään. Auraa lisäsin salaattiin, jossa oli keräsalaattia, varsiselleriä, omenaa, mandariinia ja paahdettuja leipäkuutioita.
Punajuuriruukku
700 g kypsiä punajuuria raastettuna
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi silputtuna
1 ½ dl riisiä
3 dl Flora 4 % kasvisrasvasekoitetta
1 rkl tummaa sokeria
1 tl timjamia
suolaa ja pippuria
Keitä punajuuret kuorineen, jäähdytä, kuori ja raasta monitoimikoneella karkeaksi raasteeksi. Kypsennä riisi kattilassa. Kypsennä sipulisilppu mikrossa ja lisää punajuuriraasteen joukkoon. Lisää raasteeseen myös riisi mausteet, sokeri ja kasvisrasvasekoite. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti