20.10.2009

Villisikapata

Viimeinen viikko ennen muuttoa pyörähti käyntiin, joten tiedossa on pakastimen ja ruokakomeron tyhjennystä. Itse asiassa aloitin jo tyhjennyksen viime viikolla, jolloin pakastimesta hävisivät mm. ankan rintafileet ja kilon pussi parsakaalia sekä ruokakomerosta pastapussi. Onneksi syöjiä on tällä viikolla tavallista enemmän sillä lapset tulivat syyslomalle tervehtimään vanhoja kavereitaan.



Eilen kaivoin pakastimen pohjalta villisikaa, josta tein todella hyvän makuista ja mureaa pataa. Minulle uutta oli käyttää yrttilikööriä mausteena, jota kannattaa lisätä varovasti, sillä siinä on melko vahva aromi.

Villisikapataa

500 g villisikaa paloina

2 tomaattia kuutioina
2 porkkanaa viipaleina
1 sipuli silputtuna

1 prk kanttarelleja
100 g herkkusieniä lohkoina
4 dl villisikafondia
1 dl vettä
2 rkl yrttilikööriä (jägermeister)
4 kokonaista mustapippuria
3 kokonaista katajanmarjaa
1 tl timjamia
1 tl rakuunaa
suolaa

Ruskista liha paistinpannulla voi-öljyseoksessa. Siirrä ruskistuneet lihapalat rautapataan. Lisää paistinpannuun lisää voita ja öljyä ja kuullota siinä sipuli, porkkana ja tomaattikuutiot. Lisää pannuun kantarellit säilytysliemineen, herkkusienet, fondi, vesi, likööri ja mausteet. Kiehauta ja kaada seos rautapataan lihan joukkoon. Peitä pata kannella ja kypsennä sitä noin 175 asteisessa uunissa 1,5 tuntia. Samaan aikaan paistuvat myös kokonaiset kuorettomat uuniperunat ja kuutioitu juuriselleri, jotka tarjosin lisäkkeenä.

Ei kommentteja: