Meksikolaisten perunoiden kanssa tarjosin tietenkin guacamolea ja paputahnaa (joka on todella suosittu ruokalaji rajan kummallakin puolella). ´
Meksikolaiset paahdetut perunat
15 perunaa lohkoina
3 rkl rypsiöljyä
2 tl juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
Huuhdo perunat ja lohko ne neljään osaan. Sekoita öljy ja mausteet keskenään pienessä kulhossa. Hiero perunalohkojen pinnalle mauste-öljyseos Levitä maustetut perunalohkot uunipellille ja paista niitä 200 asteisessa uunissa kunnes ne ovat ruskistuneet (30 minuuttia + 10 minuuttia ylätasolla).
Guacamolen ja paputahnan ohjeet ovat netin sijasta Authentic southwestern cooking -keittokirjasta, joka on hyllystäni löytyvä ikivanha Amerikan tuliainen. Kirjan mukaan paputahna tehdään ylijääneistä pintopavuista paistamalla niitä laardissa ja lisäämällä seokseen papujen keitinlientä. Kaapistani ei löytynyt laardia kuin pintopapujakaan, joten muokkasin ohjeen nopeammaksi ja keveämmäksi käyttämällä valmistukseen mikroa, ja itsekeitettyjen pintopapujen tilalla oli tölkistä kaadettuja kidneypapuja.
Guacamole
2 kypsää avokadoa
1 tomaatti kuutioina
1 valkosipulin kynsi silputtuna
½ punasipuli silputtuna
1 tl sitruunan mehua
suolaa ja tabascoa
Kuori ja muusaa avokadot haarukalla. Sekoita hedelmälihan joukkoon sitruunamehu. Sekoita avokadotahnaan kuutioitu tomaatti, sipuli ja valkosipuli. Mausta tahna suolalla ja tabascolla.
Meksikolainen paputahna (refried beans)
1 tlk kidneypapuja
vettä
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
Huuhtele pavut ja laita ne mikron kestävään astiaan. Lämmitä papuja mikrossa kunnes ne halkeavat (muutama minuutti täydellä teholla). Muusaa pavut haarukalla ja lisää sen verran vettä, että saat tahnamaisen seoksen. Mausta paputahna oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Kuumenna tahna vielä kerran ennen tarjoilua.
Kirjan mukaan monien ihmisten mielestä meksikolaistyylinen ateria ei kuulemma ole täydellinen ilman paputahnaa (josta en ole aikaisemmin kuullutkaan meksikolaisen tai texmex-ruoan yhteydessä). Kirjan kirjoittaja osaa kertoa myös sen tosiasian, että monet meksikolaiseen ruokaan ihastuneet asiakkaat kävelevät ulos ravintolasta, jos se ei tarjoile menussaan muusattuja papuja. Että sillä lailla, muiden hullujen lisäksi pienessä maailmassamme elää myös papufanaatikkoja. =P


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti