Saksassa lihapullia kutsutaan frikadelleiksi (nimi on lähtöisin Italiasta) ja ne maustetaan mm. suolalla, pippurilla, meiramilla, muskotilla ja persiljalla. Minifrikadellet ovat suomalaisen lihapyörykän kokoisia ja varsinaiset frikadellet ovat jauhelihapihvin kokoisia, mutta niitä huomattavasti paksumpia. Frikadillojen lisäksi täällä syödään myös perinteisiä ruotsalaisia lihapullia (köttbullar).
Tällä kertaa en tehnyt suomalalaisia lihapullia tai saksalaisia frikadelleja vaan kreikkalaisia lihapullia, souzoulakeja. Mielestäni lihapullat maistuvat erityisen hyviltä tomaattikastikkeen kera tarjoiltuna, vaikka lopulta lihapullat, ruskeakastikkeen ja perunamuusin kera, ovat sitä maukkainta arkiruokaa.

Souzoukakia eli kreikkalaiset lihapullat
Lihapullat
1 kg jauhelihaa (sikanautaa)
5 murskattua valkosipulin kynttä
1 tl kuminaa
½ -1 dl valkoviiniä (vettä)
1 dl korppujauhoja
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
3,5 dl paseerattua tomaattia
7,5 dl vettä
1 tl voita
suolaa, pippuria ja kanelia
Sekoita kulhossa korppujauho nesteeseen ja anna turvota jonkin aikaa. Lisää sen jälkeen kaikki muut ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Muotoile taikinasta noin sormenmittaisia rullia ja pyöräytä ne vehnäjauhoissa. Ruskista lihapullat paistinpannulla. Sekoita kastikkeen ainekset kattilassa ja lämmitä seosta miedolla lämmöllä. Lisää kastikkeen joukkoon ruskistetut lihapullat ja lämmitä niitä kastikkeessa vielä noin 10 – 15 minuuttiin. Tarjoa riisin kera.
Alkuperäinen ohje löytyi kirjasta Greek cookery&wines.
Löysin youtuben sivuilta hauskan videon, jossa Kyprokselta kotoisin oleva eläkeläispariskunta valmistaa kreikkalaisia lihapullia. Huumorilla maustettua kokkausta, josta selviää kreikkalaisen keittiön todellinen työnjako. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti