12.7.2011

Varhaiskaalta valkokastikeessa


Viime viikolla lähdin kuopuksen kanssa pakoon helteitä mökille, vaikka paksuhirsisen aitankin puolella sisälämpötila nousi tukalan kuumaksi, mutta onneksi pihamaalla tuulee aina jonkin verran. Pihalla riittää touhua helteelläkin jos ei muuta niin istuskella varjossa ja nauttia Suomen suvesta kun taas kaupungissa helteellä jää usein sisätiloihin kun alle vuoden ikäisen kanssa ei voi mennä rannalle varsinkin kun kaupungin päätöksellä lähirannasta on viety vessat ja kahvila.

Mökillä haluan tehdä yksinkertaista ruokaa yksinkertaisista aineksista. Ongelmana ei niinkään ole kylmäsäilytystilojen tai sähkön puute vaan ruoanlaiton pikkujuttujen kuten mausteiden ja ruoan saatavuus. Viivymme mökillä usein vain päivän tai pari, joten ruokaa ei viitsi raahata edestakaisin mielettömiä määriä ja samoja mausteita ei kannata ostaa vanhenemaan sekä mökille että kotiin. Pidänkin mökin kaapissa vain peruskuiva-ainevaraston: jauhoja, makaroneja, riisiä, öljyä, suolaa ja pippuria jne, joten on haastavaa keksiä jokaiselle päivällä vaihtelevaa ruokaa etenkin kun viipyy mökillä suuniteltua pidemmän ajan. Onneksi tuoreet vihannekset eivät vaadi kuin hieman suolaa ja pippuria maistuakseen hyvältä.

Varhaiskaalta ja valkokastiketta

1/2 pieni varhaiskaali
suolaa ja kokonaisia maustepippureita

Halkaise kaali kahtia ja keitä suolalla ja pippureilla maustetussa hiljalleen poreilevassa vedessä kunnes kaali on kypsää eli noin 15 minuuttia. Tarjoa kaali valkokastikkeen kera.

Valkokastike

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl maitoa

Sulata voi kattilassa ja lisää siihen vehnäjauhot. Kypsennä seosta noin pari minuuttia ruskistamatta. Vatkaa maito jauhoihin ja kiehauta kastike samalla vatkaamalla. Laske lämpöä ja kuumenna kastiketta 15 minuuttia kunnes se sakenee ja jauhon maku häviää kastikkeesta. Mausta valkopippurilla ja suolalla.

0 kommenttia: