
Sitruuna-smetanasilli
300-400 g kokonainen kevytsuolattu islannin silli
Mausteliemi:
2 dl vettä
1 dl sokeria
1/2 dl etikkaa
10 maustepippuria
2 lakkerinlehteä
Kastike:
1 tlk smetanaa
1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1/2 punasipuli kuutioina
1 dl tuoretta tilliä hiennonntettuna
Fileroi kokoinen silli siten, että saat kaksi filettä. Huuhtele fileet kylmällä vedellä ja kuivaa ne talouspapriin. Leikkaa fileet noin parin sentin viipaleiksi. Asettele viipaleet hyvin pestyyn lasitölkiin.
Valmista mausteliemi kiehauttamalla kaikki ainekset kattilassa. Jäähdytä liemi ja lisää se silliviipaleiden päälle. Anna sillin maustua jääkaapissa 1-2 vuorokautta.
Tee seuraava päivänä kastike sekoittamalla smetana, sipuli- ja tillisilppu ja sitruunanmehu ja -kuori keskenään. Valuta sillipalat mausteliemestä ja sekoita kastikkeeseen. Tarjoile hyvän leivän kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti