12.2.2008

Banaania ja kanaa

Löysin keittiön kätköistä pari mustunutta ylikypsää banaania, joiden mausta ei kukaan meistä pidä. Meillä syödään vain miltei raakoja kellanvihreitä banaaneja. ;) Tarkoituksenani oli tänään kokata uunikanaa, ja etsiskelinkin netistä kanareseptejä, joihin voisin käyttää banaanit. Lähes kaikki löytämäni ohjeet olivat kastikkeita, mutta toisaalta ajattelin valmistaa karibialaista hedelmäistä pataruokaa. Ohjetta moiseen herkkuun en tietenkään löytänyt ja karibialaisia ruokaohjeitakin löytyi vain muutama. Innoituksen omatekoiseen ohjeeseen sain lopulta tutulta ja turvalliselta BBC:n ruokasivuilta


Karibialainen banaanikana

4 maustamatonta broilerin koipea (ilman nahkoja, leikattuna kolmeen osaan)
4 dl paraloid-riisiä
1 punainen paprika suikaleina
2 banaania viipaleina
pari kourallista pieniä tuoreita herkkusieniä

Maustekastike

1 sipuli suikaleina
3 rkl tomaattipyrettä
1 tl inkivääriä
1 tl chilirouhetta
1 tl oreganoa
1 tl paprikajauhetta
½ tl valkopippuria
5 valkosipulikynttä murskattuna
400 g paseerattua tomaattia


Siivuta sipuli ja paista se pannulla kullanruskeaksi. Sekoita kupissa tomaattipuree, valkosipulimurska, mausteet ja lisää sekään vähän vettä juoksevamman koostumuksen aikaansaamiseksi. Lisää seos pannuun sipulin joukkoon ja paista pari minuuttia. Lisää sitten paseerattu tomaatti ja vesi. Anna poreilla noin viisi minuuttia. Poista broilerin koivista nahka ja jaa ne kolmeen osaan. Suikaloi paprika. Laita ison uunivuoan pohjalle riisi ja sen päälle broilerin palat, paprika suikaleina ja herkkusienet. Kaada päällimmäiseksi kuuma maustekastike. Laita folio vuoan päälle ja paista sitä ensin 200 asteisessa uunissa yhden tunnin ajan, ja sen jälkeen lisää 4 dl vettä ja kaksi banaania viipaleina vuokaan. Vähennä lämpöä ja hauduta vuokaa 150 asteessa noin tunnin ajan.

Ruoasta tuli ihan syötävää, vaikken sitä bravuuriksi nimittäisikään. Banaanin palat maistuivatkin äklön makeilta suolaisessa ruoassa.

Ei kommentteja: