22.10.2011
Punakaali-Schupfnudelgratiini
Lidlistä löytää aina silloin tällöin harvinaisempia saksalaisia herkkuja kuten Schupfnudel, josta voi esimerkiksi tehdä makeaa jälkiruokaa tai paistaa pannulla voissa herkulliseksi lisäkkeeksi vaikkapa lihan kanssa. Tällä kertaa valmistin siitä punakaalin kanssa gratiinia. Ohje on aika mutkikas mutta kaiken sen vaivan arvoinen.
Punakaali-Schupfnudelgratiini
1 appelsiinin mehu
~60 g kokonaisia kuorittuja manteleita
1 sipuli silputtuna
~500 g punakaalta suikaleina
2 rkl rusinoita
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
suolaa ja pippuria
500 g eli 1 pakkaus Schupfnudel
suolaa ja muskottia
1 appelsiinin hedelmäliha paloina
100 g fetaa
Ruskista mantelit nopeasti voi-öljyseoksessa ja siirrä syrjään. Kuullota sipuleita ja lisää sitten pannulle kaali, rusinat, appelsiinin mehu, etikka ja sokeri. Mausta suolalla ja pippurilla. Hauduta kannen alla noin puoli tuntia.
Ruskista Schupnudel voissa ja mausta suolalla ja muskotilla. Voitele uunipannu. Sekoita kaaliseos, Schupfnudel appelsiinikuutiot keskenään ja ripottele päälle fetajuusto. Paista gratiinia 150 asteissa uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoa esim. paistettujen makkaroiden kanssa.
Tunnisteet:
Kasvisruoat,
Lisäkeruoat,
Oudot elintarvikkeet ja raaka-aineet,
Saksa,
Uuniruoat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti