26.11.2007

Kalamureke ja valkoviinikastiketta

Marketissa oli tarjouksessa käännökseni mukaan merilohifileitä (Seelachs), josta ajattelin tehdä pitkästä aikaa sekä uuni- että graavilohta. Ostamani lohi osoittautuikin väriltään epämääräisen harmaaksi ja sen tuoksu ja rakenne eivät muistuttaneet lohta ollenkaan. Olinkin ihmeissäni mitä ihmettä sitten teen kilolla epämääräisiä kalafileitä. Onneksi muistin, että äitini teki aikoinaan isommasta kalamäärästä usein kalamureketta. En kilauttanut äidilleni kysyäkseni ohjetta vaan etsin netistä ja löysinkin yhdenlaisen kalamurekkeen ohjeen yhteishyvän sivuilta. Kalamurekkeen kanssa tarjosin keitettyjä perunoita ja valkoviinikastiketta (alkuperäinen ohje). Mureke oli hyvää vaikka käytinkin mausteita säästeliäästi. Kastike oli sen sijaan hienoinen pettymys ja turhan monimutkainen tehdä.

Kalamureke

800 g vaaleaa kalafileetä (Seelachs)
2 dl kermamaitoseosta (puolet kermaa ja puolet maitoa)
1 dl korppujauhoja
1 sipuli (hienoksi silputtuna)
2 kananmunaa
2 tl suolaa
1 tl valkopippuria
1 tl kalamaustetta

Yhdistä kermamaitoseos ja korppujauhot ja anna seoksen turvota noin 10 minuutin ajan. Hienonna kalafileet monitoimikoneessa tasaiseksi. Lisää sekaan korppujauhoseos, hienoksi silputtu sipuli, kananmunat, yrtit ja mausteet. Voitele murekevuoka ja kumoa murekemassa vuokaan. Peitä vuoka foliolla. Pane vuoka kuumalla vedellä täytetyn isomman vuoan sisään vesihauteeseen ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 1-1 ½ tuntia. Ota kypsä vuoka uunista ja anna vetäytyä hetken ennen kumoamista. Leikkaa mureke annospaloiksi ja tarjoa keitettyjen perunoiden ja sitruunanmehulla maustetun kevyesti suurustetun kalakastikkeen kera.

Valkoviinikastike

2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl vettä
10 cm purjon valkoista osaa
2 dl kerma-maitoseosta (puolet ja puolet)
200 g voita paloina
1 rkl sitruunanmehua
ripaus suolaa ja valkopippuria
1 tl rakuunaa

Kaada viipaloitu purjoa, valkoviini, ja vesi kattilaan. Keitä nestettä kokoon kunnes se on haihtunut puoleen. Lisää kermamaitoseos ja keitä kastiketta kokoon kunnes se sakenee. Vatkaa viimeiseksi joukkoon kylmä voi. Kiehauta ja mausta valkopippurilla ja suolalla.

Ei kommentteja: