28.9.2007

Kaalilaatikkoa

Saksalaiseen ruokaperinteeseen kuuluu ehdottomasti kaali eri muodoissaan. Naapurissakin keitellään tuoksusta päätellen kaalta vähintään kerran viikossa. Mikä ettei, kaalihan on halpaa, terveellistä ja hyvää perusruokaa. Täkäläisen kaupan kaalivalikoimakin poikkeaa runsaudellaan suomalaisen marketin valikoimasta. Kaalta löytyy niin tuoreena kuin säilykkeenä, pakasteena ja jopa mehuna. Tietenkin vihannesosasto on myös täynnä eri kaalilajikkeita: keräkaalia, punakaalia, kukkakaalia, parsakaalia, ruusukaalia, kyssäkaalia ja kurttukaalia.

Tällä kertaa ostoskärryyni päätyi toista kiloa painava kaalinkerä, josta valmistin makeaa kaalilaatikkoa. Veikkaan, että saksalainen naapurinikin voisi ihastua tähän tavallista makeampaan versioon. Alkuperäinen ohje, jota olen muokannut, on peräisin WSOY:n Hyvä kokki, 2 000 parasta ruokaohjetta –keittokirjasta. Laatikkoruokia kannattaa valmistaa kerralla yhtä käyttökertaa suurempi määrä, ja harvemmin kuin löytää alle kilon painoista kaalin kerää, joten kaalilaatikosta riittää syömistä useammaksi päiväksi. Kunhan ei liioittele kuten minä tekemällä koko kahden kilon kaalikerästä pelkästään kaalilaatikkoa. Olin havaitsevanani lievää kyllästymistä perheen yhteisillä aterioilla.


Kaalilaatikko (8:lle)

noin 2 dl riisisuurimoita
6 dl vettä
1 kg kaalia raasteena
2 sipulia hiennonettuna
500 g nauta-sikajauhelihaa
6 dl lihalientä (1 lihaliemikuutio+vesi)
2 munaa
5 rkl ketsuppi
2 tl suolaa
1 tl meiramia
1 tl valkopippuria
loraus siirappia


Kiehauta isossa kattilassa 6 dl vettä ja laita riisisuurimot veteen. Alenna samalla lämpöä ja jätä kannen alle hautumaan. Raasta kaali (monitoimikoneella työ sujuu joutuisasti ja ilman haavoja) ja hienonna sipuli ja laita ne suurimoiden joukkoon pehmenemään. Hauduta kunnes vesi on imeytynyt suurimoihin ja ota kattila liedeltä. Lisää kaalin joukkoon lihaliemi, ketsuppi, raaka jauheliha (kypsyy uunissa), mausteet, siirappi ja munat. Sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada massa suureen voideltuun uunivuokaan ja painele laatikon pinta haarukalla nätiksi ja tasaiseksi (esteettisyys on puoli ruokaa). Paista 200-asteissa uunissa runsas tunti. Ja nauti.

Meidän perheessä tarjoillaan kaalilaatikon kanssa puolukkasurvosta, mutta kuvassa on satsin viimeinen lautasellinen ja puolukkasurvos oli loppunut, joten jäljellä oli vain etikkapunajuurta.

Ei kommentteja: